OSAAVA PÄIJÄT-OSAAJA

A. Pedapaja

Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.
– Parker Robinson

Yksi Päijät-Osaaja -hankkeen keskeisimmistä tavoitteista on ollut kokeilla ja edelleen kehittää sellainen yhteiskoulutusmalli, joka toimii pienillä taloudellisilla ja ulkopuolisilla resursseilla ja joka toteuttaa kollegiaalisen osaamisen jakamisen periaatteita ja käytäntöjä.

Oppilaitosten opetushenkilöstö kouluttautuu paljon sekä omaehtoisesti että oppilaitoksensa kautta. Tämä lisäosaaminen sekä opettajien muualla, esim. päätyössään, hankkima osaaminen olisi hyvä saada myös oppilaitoksen ja kollegoiden hyödyksi.

Pedapajatyöskentely –> päämääränä osaamisen kollegiaalinen jakaminen, vertaistuki, tiimityöskentely, yhteisen kokemusmaailman synergiaetu.

Esimerkkiprosessi:

*1.  Pedapajatyöpajat aloitettiin perinteisinä ulkopuolisen vetäminä työpajapäivinä, joihin sisältyi teoriaosuus sekä soveltava harjoittelu- ja työstöosuus. Esim. tietotekniikassa.


* 2. Seuraavassa vaiheessa pedapajoissa 1-3 hankeoppilaitosten opettajaa toimi ohjaajana/opastajana oman ainealueensa kollegoille.   


* 3. Päätoimisen vetämä suunnittelupaja, jossa mukana 1-5 aktiivista tuntiopettajaa (sovittu tuntipalkkio). Esim. liikunnassa ja kielissä


* 3. Kolmannessa vaiheessa pedapajoissa jokainen toimii osaamisensa jakajana ja esittelee + opastaa jotain osaamisaluetta, jonka haluaa jakaa muille. Esim. somemaailmassa.

Eri ainealueiden opettajia yhteissuunnittelussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s